Kuten saatoin arvatakin, ei kameramme ennättänyt samaan lähtöön kanssamme. Se oli lähtenyt DHL:n kyydissä huoltoon Lissaboniin päivää aikaisemmin kuin me Lontooseen ja palasi kotikonnuille vasta tänään. Koko metkaa matkaa olemme saaneet seurata netistä Olympoksen omien sivujen kautta. Jänskää. Saa nyt nähdä, missä kunnossa kameramme tulee kotiin, itse olimme rättiväsyneitä.
Lontoo on suuri kaupunki ja silmämääräinen kartanluku saattaa tuottaa yllätyksiä. Tokihan tämän olen tiennyt jo entisistä kokemuksista, mutta jälleen kerran en uskonut ennekuin todella näin. Sentti kartalla ei tarkoita sitä 500 metriä maastossa, kuten kotikontumme kartalla, vaan puolen tunnin reipasta lenkkeilyä. Kun sitten päättää jatkaa matkaansa julkisilla kulkuvälineillä ja kartalla lähin pysäkki näyttää olevan kulman takana, saa silti tarpoa huikean lenkin.
Niinpä matkaa kertyi päivittäin kilometrejä toisensa perään, jalat lyhenivät puolella metrillä ja niitä pakotti ja väsytti illalla kuin olisi maratonin juossut. Onneksi tankkauspisteitä löytyi joka kulmalta!
Lontoo ei ollut niin hirveästi edellisestä käynnistäni muuttunut: tunsin olevani yhtä paljon kotonani, kuin silloinkin. Tosin taivaanrantaa oli ilmestynyt "Kurkku" ja London Eye, sekä pari muuta lasipalatsia, mutta Houses of Parliament ja St Pauls sekä muut tutut ja turvalliset monumentit olivat vielä paikallaan. Pakollisiin nähtävyyksiin 10-vuotiaalle tytöllemme kuului tietysti Madame Tussauds ja sanottakoon, että nukkien laatu oli viime visiitistäni huomattavasti parantunut.

.jpg)
Ruokaa tuli nautittua jos jonkinmoista, palataan sille astialle myöhemmin.
.jpg)

1 kommenttia:
: D Arvaas millaista olutta toin tullessani tuliaisiksi tädilleni Turkista? Ainakin pullon kyljessä luki GUSTA : D
Lähetä kommentti