Keväällä 2010 ujo Fuji-san ei suostunut näyttäytymään pilvien takaa. Tämä on yksi vaelluksen lähtöpisteistäPäivän Yogi: "Even a journey of a thousand miles starts with the first step"
Päivän liikunnat: kävelyä asioilla ympäri kaupunkia kantaen erilaisia taakkoja
Päivän Yogi-mietelause sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tuumasta toimeen: antamaan tekohengitystä jo melkein kuolleelle blogilleni, joka on virunut henkihieverissä yli vuoden odottaen inspiraatiota ja syytä jatkaa kirjoittamista. Paljon on vettä Reinissä virrannut -vai pitäisikö sanoa Kanagawassa - sen jälkeen, kun laitoin pisteen vanhalle "Laukussa leipää ja piimää vaan"-viritelmälleni. Piimä happani ja leipä kuivui, kun ei ollut enää mitään sanottavaa maailmalle.
No en tiedä, onko sanottavaa nyt enemmän, mutta julkinen lupaus jostakin saa tavoittelemaan päämääräänsä tarmokkaammin. Jo nuoruudestani asti olen ollut kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista niinkin paljon, että sanon sisälläni asuvan pienen japanilaisen. Tämä sisäinen japanilaiseni sanelee välillä tekemisiäni turhankin voimakkaasti. Samalla intensiviteetillä olen ollut hikoilemassa jos jonkinlaisilla urheilusaleilla, välillä tarmokkaammin ja välillä rennommin kokeillen erilaisia lajeja ja jääden aina koukkuun. Kun nämä kaksi asiaa yhdistyvät, voiko tuloksena olla mitään muuta kuin kiipeäminen Fuji-vuorelle, taistelu itseäni vastaan, omien rajojeni löytäminen ja erään haaveni toteuttaminen.
Alunperin suunnitelmani oli kiivetä Fujille jo tänä vuonna, mutta kohtalo ei ollut kanssani samaa mieltä. Maaliskuun maanjäristys, tsunami ja ydinvoimalaonnettomuus olisivat laittaneet suunnitelmani uuteen valoon, ellei yritykseni tilanne olisi lykännyt suunnitelmaa jo muutenkin. Nousukiidossa olevaa raflaa kun ei tänä vuonna vielä pysty laittamaan telakalle pidemmäksi aikaa.
Fujille kiipeäminen toimii samalla myös symbolisena tavoitteena koko elämääni ja sen edesottamuksia varten: "It's a uphill climb, but the view will be great!"
