Tampopo - Ja sitten syödään

Tämän juomisesta saattaa tulla päänsärky...

Päivän Yogi: "Only share your stranghts, not your weaknesses"

Toki päätä saattaa särkeä jostakin muustakin syystä. Esimerkiksi siksi, kun lämpötila vaihtelee liian nopeasti ja ukkosta on ilmassa lämpimän ja kylmän ilmavirtauksen kohdatessa. Kesän ensimmäinen, jo yli viikon verran suunniteltu koko perheen grillauspäivä meni ihan pöntöilleen, kun mahtimigreeni iski juuri sopivasti eilen illalla ja jo totuttuun tapaan jatkuu toiselle päivälle särkylääkkeestä huolimatta. Olisin niin onnellinen, kun jonakin päivänä migreenilleni löytyisi hoitokeino, joka ei olisi kemiallinen ja joka todella auttais, eikä pelkästään taittaisi säryn pahinta kärkeä pois. Kaikeksi onneksi kohtausten määrä on viime aikoina vähentynyt, mutta yhä vieläkin iskiessään kohtaus aiheuttaa tunteen, että tämä tauti on kuolemaksi. Vielä ei särky ole niin tuhoisaksi äitynyt, mutta kyllä se vie maun koko elämältä. Tuohon itseaiheutettuun särkyyn verrattuna tauti on pahempi: ei voi tietää, miten pitkään se tällä kertaa kestää, päivän vai kolme. Kunnon krapulasta kun selviää omakohtaisen kokemukseni mukaan jo krapulapäivän iltaan mennessä kunnon rasva-hiilihydraattimätön ja sohvan nurkasta tuijotetun elokuvan avulla. Tai sängynpohjalla voivottelemalla.

Yksi ensimmäisistä näkemistäni japanilaisista elokuvista oli Tampopo - ja nyt syödään joskus 1980-luvun lopulla. Viimeistään tämä elokuva koukutti minut japanilaisuuteen sympaattisuudellaan ja erilaisuudellaan sekä ramen-nuudeleillaan. Tästä alkaen ramenit kuuluivat vakituiseen ruokavaliooni muiden haikaillessa jo tuolloin sushien perään ja japanilaisuus eksoottisuudellaan ruokki vilkasta mielikuvitustani. Budolajit ja buddhalaisuus alkoivat kiinnostaa ja innostuin kokeilemaan kasvissyöntiä ja makrobioottista ruokaa jo tuossa vaiheessa, kun ne eivät olleet top-trendejä niin kuin nykyisin.

Välillä ennätin koko rainan jo unohtaakin, mutta viime aikoina se on putkahdellut yhä uudelleen mieleeni ja olen yrittänyt  metsästää sitä dvd:nä vuokraamoista ja myynnistä - onnistumatta. Nyt vihdoin ja viimein sain otteen: ensimmäistä kertaa elämässäni tilasin jotain ulkomaan eläviltä Amazonin kautta ja toivon mukaan kaikki sujuu kuin rasvattu.

Itse asiassa samalla tilasin myös toisen japanilaisten elokuvien suosikeistani, eli alkuperäisen version Richard Geren ja Jennifer Lopezin raiskaamasta Shall we Dancu - pätkästä. Japanilaisen version näin ensimmäisellä Japanin seikkailullani vuonna 1996 ja toiseen kertaan yllättävästi Etelä Afrikassa 1998. Elokuva tuo siis valtavasti muistoja mieleen, kaukokaipuuta ja muistojen kultaamia ajatuksia elämästä, missä palkka, verot ja muut velvoitteet tuntuvat kaukaisilta kuin tähdet taivaalla

Mahtaisiko seuraavana hankintalistalla olla Akira Kurosawan Ran? Hmm. Ehkä.